Tänään käytiin Kristiinan ja auspai Fendin kanssa treenaamassa agilitya.

Chili:

*Testattiin, että muistaako Chili suoran hyppy, putki, hyppy. Joskus oli aikoinaan tässä vähän vaikeuksia. Etenkin se putken jälkeinen hyppy. Ekalla ohitti putken ja juoksi suoraan hakemaan lelua viimeisen hypyn taakse:P Uus yrkkä ja onnistui todella hyvin. Kummaltakin puolelta. C:n kanssa pitäisi enemmän ottaa näitä eteenmenoja eri esteiden = putken ja pussin kanssa.

*Erilaisia kiemuiroita hypyillä :P Sitten kokeiltiin, että kolme hyppyä eteen, ysikymppinen vasemmalle ja siitä ysikympin kulmassa putki. Aloitettiin siis hyppy, käännös, putki. Kunhan ohjaaja muistaisi ohjata kunnolla, niin hyvin meni. Kun mentiin kolmen ensimmäisen hypyn suoralle niin piti ensin tehdä eteenmenoja niin sitten onnistui myös käännökset.

*Kokeiltiin vielä poispäänkäännöksiä ja sujuivat yllättävän hyvin vaikka ei olla ennen tehtykään hypyillä. Great!

Manta:

*Kokeilin radalla takaaleikkauksia lähinnä. Juu, tarttee treenata..Ja käännöksiin lisää tiukkuutta.  Kepit sujuivat nyt todella hyvin.

*Hyppytekniikkaa. Tartteis päästä sinne hyppykurssille..Mutta sujui ihan hyvin. Radallakin muutamalla hypyllä huomasi, että alkoi ojentamaan takajalkojaan. Tartteis vain saada tämä kaikkiin hyppyihin..

Mie olen tässä illan mittaan miettinyt omia treenejä yms..Pitäis saada enemmän suunnitelmallisuutta peliin. Tokossa tämä ei ole mitään, mutta kun kyse on agilitysta..Juu, toivotonta. Pitäisi päästä jollekin näin suunnittelen treenejä kurssille. Aina on kyllä ajatus päässä mitä tekee, mutta jotenkin tämä vielä järkevämmälle tasolle..Toinen asia mitä olen miettinyt, että kuinka paljon noissa koirissa onkaan potentiaalia, mutta minä en vain saa niitä esiin..Chilinkin tokot jotenkin pyörii paikoillaan, ollaan suunnilleen samassa lähtöpisteessä kun se tuli silloin mulle..Jonkun toisen kanssa se olis jo paljon pidemmällä..Jonkun toisen kanssa se olis paljon enemmän..Todennäköisessti sitä tekee samat virheet kaikilla koirillaan. Siksi sitä pelkää opettaakin Chilille kontakteja, koska pelkää, että siitä tulee samanlainen kuin Mantasta joka hyppii kontaktien yli..Joo, mut jotenkin pitäis päästä eteenpäin, koska tuntuu, et junnaa taas paikoillaan.

we trained agility today with Kristiina and australian shepard dog Fendi. Our main thing was that Chili will go forward. And we have to train more;) Manta did waves and a couple of other things.

Today I have thought a lot about our training. I must plan more about our sessions. To plan obdience is more easy for me than plan to agility. I know more about obdience than agility. Second thought is how much more ability my dogs have, but I just can´t get them out. Some other leader could be do much better work with them. For example, Chili´s obdience training, moves is not going forward..With someone else, she could be much more. Maybe I will do exactly the same mistakes that I did with Manta. So that´s why I´m scare to teach contacts to Chili because it is Manta´s big problem in agility field. This kind of thoughts today:)